Sivut

22.3.2017

VIESTINNÄN OPISKELUA VAASASSA

Yhteishaku korkeakouluihin on nyt käynnissä, ja kysymykset tulevasta opiskelupaikasta roikkuu vielä ilmassa. Itse muutama vuosi takaperin yliopistoon hakiessani muistan sompaileeni vaihtoehtojen välillä vielä ihan viimeiseen asti, kunnes tyyliin vikana mahdollisena päivänä laitoin hakupaperit tulille. Omaan kouluunhakuprojektiini kuului aika paljon iloisen jännityksen lisäksi ahdistusta ja valinnanvaikeutta, joten fiilaan aika hyvin niitä, ketkä ovat nyt sen saman valinnan edessä. Aattelinkin kertoa vähän omasta opiskelu-urastani eli siitä, mitä teen, missä teen, miksi teen ja vähän myös että miten tätä kaikkea teen.

Opiskelen siis Vaasan yliopistossa viestintätieteitä kolmatta vuotta, eli tänä jouluna mun pitäis valmistua humanististen tieteiden kandidaatiksi. Tässä on suora opinto-oikeus viestinnän maisteritutkintoon, eli mun ei tarvitse hakea erikseen maisteriohjelmaan, mikäli haluan Vaasassa opintojani jatkaa. Silloin kun mä olen opiskeluni täällä aloittanut, haettiin VINE-ohjelmaan, josta pääaineeksi valittiin sitten joko viestintä, nykysuomi tai englanti. Tänä vuonna kielet siirtyi toiseen kaupunkiin ja meillä aloitetaan suoraan viestinnän kandiohjelmassa, minkä uskon tutkinnon kannalta olevan ehdottoman hyvä juttu. Tästä syystä mun ei kuitenkaan varmaan paljon auta kertoa mun opintojen rakenteesta kuitenkaan, kun uusien fuksien tullessa tää opintosuunnitelma on jo kuollut ja kuopattu. Lyhyesti kuitenkin, mun opintoihin kuuluu vinen yhteisiä opintoja, viestinnän pääainekursseja, sivuaine, kieliopinnot, kansainvälistyminen sekä vapaasti valittavia opintoja. Viimeisen kohdan oon itse täyttänyt enimmäkseen nykysuomen eli suomen kielen opinnoilla, sillä mua näin journalistin ammatista haaveilevana kiinnostaa suomen kielitieteelliset asiat hyvin paljon.


IMG_0232 IMG_0280 IMG_0191

Hain itse aikoinani kaikkiin yliopistoihin, jossa pystyi opiskelemaan viestintää tai journalistiikkaa, kun kerta toimittajan ura kiehtoi ja kiehtoo edelleen kovasti. Päädyin lopulta tuomaan muuttokuormani Vaasaan ihan rehellisesti siksi, että tänne oli helpoin päästä sisälle. Saapuessani Vaasaan en tuntenut kaupungista ketään enkä itseasiassa osannut edes kartalle tätä paikkakuntaa sijoittaa. Opintojen alkaessa tutustuin kuitenkin uusiin ihmisiin nopeasti, ja elämä Vaasassa alkoi maistua mukavalle siinä syyslukukauden totuttelun jälkeen. Opiskelijakaupunkina Vaasa on omasta mielestäni aivan bueno, sillä täällä on muistaakseni joka viides asukas korkeakouluopiskelija, ja meno on tosiaan sen mukaista. Tapahtumia järjestetään paljon, ja sitsaamassa voi käydä halutessaan vaikka joka toinen viikko suunnilleen.

Itse viestinnän opinnot ei ole ollenkaan niin journalismipainoitteisia mitä itse ehkä toivoisin oman mielenkiintoni vuoksi, vaan enemmän täällä keskitytään yritysviestintään ja markkinointiin – tällaisen vaikutelman olen itse ainakin saanut. Kiinnostavia kursseja kuitenkin löytyy. Kurssit ovat aika erilaisia keskenään; terminologian kurssilla syvennytään termien alkuperään ja niiden oikeanlaiseen käyttöön, semantiikassa ja pragmatiikassa jatketaan tällä linjalla ja puhutaan erilaisista vivahteista, digitaalisen median peruskurssilla taas perehdytään nykyajan some-ilmiöihin. Jollain kurssilla opetellaan käyttämään photaria ja koodataan nettisivuja, jollain tehdään dubbauksia, jollain perehdytään kielenhuoltoon. Vaihtelua on siis aika paljon, mutta koska yliopistossa kuitenkin opiskellaan, niin suurin osa kursseista on aika teoriapainotteista ja läpipääsy vaatii tenttikirjojen pänttäämistä. Mutta missäpä yliopistossa näin ei olisi. Meiltä valmistunut voi siis työskennellä monenlaisessa tehtävässä tulevaisuudessa: ministeriöissä, markkinointitoimistossa, toimittajana, yrityksen sisäisessä tai ulkoisessa viestinnässä, viestintätoimistossa… Vaihtoehtoja on aika paljon, ja tää koulutusohjelma onkin mun mielestä siitä aika hyvä, ettei se sido vaan yhteen viestinnän alan työpaikkaan.

csahlut
wykypaiva

Yliopistossa voi olla aktiivinen paljon muunkin kuin opiskelun saralla. Tarjolla on erilaisia järjestöjä, joiden hallituksiin voi hakea mukaan jo fuksivuonna, ja alkaa näin verkostoutua ja hankkimaan täydennystä ansioluetteloon opiskeluaikana. Mä oon aina ollut kiinnostunut järjestötoiminnasta, eikä mulle käyny suoraan sanoen mielessäkään se vaihtoehto, etten olisi osallistunut mihinkään ylimääräiseen toimintaan järjestötasolla. Fuksivuonna hain ja pääsin yhden osakunnan hallitukseen, jossa mulla vierähtikin kaksi vuotta tiedottajana. Toisena vuonna hain myös viestinnän ainejärjestölehden päätoimittajaksi, ja sain kyseisen paikan. Jatkoin hommaa myös näin kolmantena vuonna, ja hoidan päätoimittajan pestiä tämän kauden ainejärjestömme hallituksen riveissä. Näin olen myös mukana kaikessa muussa toiminnassa, jota hallitukset tekevät – järjestämässä tapahtumia ja tarjoamassa viestinnän opiskelijoille kontakteja työelämään. Tätä toteutetaan muun muassa jokakeväisen excursion avulla, jolloin siis lähdetään pariksi päiväksi Helsinkiin vierailemaan tulevissa mahdollisissa työpaikoissamme, kuten viestintätoimistoissa, mediataloissa ja uutistoimituksissa. Mun mielestä järjestötoimintaan osallistuminen on ehkä kivointa koko yliopisto-opiskelussa, tässä kun pääsee oikeesti jo vaikuttamaankin joihinkin asioihin, järkkäilemään kaikkea kivaa tapahtumaa ja hankkimaan erilaista kokemusta. Lisäksi vuoden aikana hallitusporukka hitsautuu yleensä todella kivasti yhteen, eli uusiin hyviin tyyppeihin tulee tutustuttua ihan eri tavalla. Edellä mainittujen juttujen lisäksi oon mukana nyt myös vihdoin meidän ylioppilaskuntalehden toimituksessa, koska niin kuin jo ehkä teinkin selväksi, haluan ottaa kaiken irti näistä extramahdollisuuksista, mitä yliopisto tarjoaa.

IMG_5766 vujukuva

Perinteisestä opiskelijaelämästä puhuttaessa olennainen osa on luonnollisesti myös biletys. Erilaisia kissanristiäisiä on jatkuvasti järjestetty, ja niihin voi sitten oman halukkuutensa ja jaksamisensa mukaan osallistua. Ite tykkään eniten kahdesti vuodessa järjestettävistä allasbileistä, meidän ainejärjestön järkkäämistä C-sählyistä sekä sitseistä. Opiskelijan vappu on tunnetusti pitkä ja kostea, ja sillon onkin mahdollisuus rymytä kaksi viikkoa punaisissa haalareissa ympäri kaupunkia tapahtumasta toiseen. Mun vappuun on yleensä kuulunut parit sitsit, Eroottiset iltamat, mölkkykisat, eukonkanto, vappuaaton bileet sekä ehkä kaikista kivoin eli vappupiknik. Ekana ja tokana vuonna olin enemmän innostunut bileistä, mutta nyt vaihdosta palattuani kolmannen vuoden väsyneenä vanhuksena ei ihan niin paljon menojalkaa enää vipata – ja sekin on täysin ok. Tapahtumia kuitenkin on, jos niissä vain haluaa käydä!

Yksi asia, jonka haluan Vaasan yliopistosta nostaa vielä esille, on hyvät kansainvälistymismahdollisuudet. Meidän opiskelijoista todella suuri osa lähtee jossain vaiheessa vaihtoon, ja vaihtokohteita on tarjolla todella paljon. Vaihtoon voi lähteä kerran kandivaiheessa ja kerran maisterivaiheessa ja aikaisintaan toisena opiskeluvuotena. Viestijöiden tutkinnossahan kansainvälistymisopintoja on pakko suorittaa viiden opintopisteen verran, ja ne voi suorittaa joko lähtemällä vaihtoon tai muilla keinoin kotimaassa. Täytyy myöntää, etten tiedä noista kotimaan mahdollisuuksista mitään, sillä mulle oli itsestäänselvyys lähteä vaihtoon. Jos siis yhtään ulkomaille lähtö kutkuttelee, niin siihen Vaasa ainakin tarjoaa hyvät mahdollisuudet! Täällä on myös aika helppo halutessaan kehittää omaa ruotsin kielitaitoaan, sillä kaksikielisenä kaupunkina Vaasa tarjoaa myös hyvän ympäristön tälle mahdollisuudelle.

IMG_0239

Nyt on varmaan kaikki olennainen sanottu tekstin pituudesta päätellen ainakin! Summattuna mä olen siis viihtynyt Vaasassa ja en yhtään pane hanttiin, jos joku haluaa tänne viestintää tulla lukemaan – päinvastoin, voin sitä aivan suositella. Ja itseasiassa mähän olen ensi syksynä ottamassa vastaan uusia viestinnän fukseja ainejärjestöhallituksen paita päällä, eli jos joku tänne päättää hakea ja sisälle päästä niin siellä nähdään! ;) Ja jos jotain kysyttävää vielä jäi täällä opiskelusta tai muusta asiaan liittyvästä, niin vastaan kyllä ihan mielelläni kysymyksiin. Toivottavasti tää postaus vähän valaisi sitä, mitä mä täällä Vaasassa oikein duunailen!

Ps. Lisää tietoa viestinnän ainejärjestöstä ja sen toiminnasta löytyy meidän nettisivuilta eli tästä! Mun luotsaaman ainejärjestölehden sivut taas löytyy täältä, käykää selailemassa ja tutustumassa meidän toimintaan lisää jos kiinnostuitte!

4 kommenttia:

  1. Mä opiskelen journalistiikkaa Tampereen yliopistossa, joten oli kiinnostava lukea sun opinnoista :-) noi kansainvälistymismahdollisuudet on kyllä huippujuttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä hain Tampereelle ekana vaihtoehtona mut ne pääsykokeet oli ihan hullun vaativat mun mielestä vaikka kyllä luinkin ihan kunnolla... Oon nyt vakavasti harkitsemassa että haen maisterivaiheeseen Tampereelle tai Jyväskylään, vaikka täälläkin on ihan jees olla niin noiden kahden muun yliopiston maisterilinjat vaan palvelis mun journalistihaaveita paljon paremmin. Täytyy vaan keksiä jotain taikoja että pääsee sisään! :D Mua kiinnoistais kyllä tosi paljon kuulla ihan konkreettisesti millasta journalistiikan opiskelu siellä on! :)

      Joo siis täällä on enemmän sääntö kun poikkeus et opiskelijat lähtee vaihtoon, munki tuttavapiirissä on ihan muutama jotka ei aio opiskelijavaihtoa suorittaa. Meillä saa kerran kandissa ja kerran maisterissa käydä vaihdossa, eli jos tänne jään ylempää tutkintoa suorittamaan niin se on varmasti adios Suomi taas kerran! :D Munkin mielestä tää on kyllä mahtavaa, et kansainvälistymiseen kehotetaan ja siinä tuetaan niin paljon, ei oo kyllä ikinä huono juttu! :)

      Poista
    2. Aivan! Joo, mäkään en päässy ensiyrittämällä meille sisään :-D

      En osaa sanoa oikeen maisterivaiheesta meillä Tampereella paljoa, mutta oon ylipäätään tykännyt meidän koulutuksessa siitä, kuinka käytännönläheistä se on: ideoidaan, kirjoitetaan, editoidaan ja julkaistaan oikeasti uutisia, ilmiöjuttuja ja radiosähkeitä (ja luetaan niitä radiossa) - tehdään myös radioon ajankohtaisjuttuja sekä kuvataan tv-uutisia. Näille (kandivaiheen tokan vuoden) käytännönkursseille käsittääkseni voi ehkä myös maisterifuksitkin muuten osallistua. :-)

      Tsemppiä jos päätät hakea!

      Poista
    3. Miten mulla on jääny vastaamatta tähän vaikka oon tän kommentin tossa maalis-huhtikuun vaihteessa kyllä lukenu! Muistan että luin tän koska muistan miettineeni että teijän koulutusohjelma kuulostaa niin paljon enemmän siltä, mitä mä haluaisin opiskella ja oppia. Nimeonmaan uutistyötä ja kolmessa eri mediassa, ai että. Oon välillä katellu Tampereen avoimen kautta noita kursseja, et jos olis rahaa nii osallistuisin :D

      Mä pidän Tampereen edelleen mielessä maisterivaiheeseen hakiessa! Oon ottanu nyt Tampereen ja Jyväskylän rinnalle myös ulkomaat vaihtoehdoksi, mutta Vaasaan en todennäkösesti kyllä aio jäädä, vaikka kandista ihan tykkäänkin. Kiitti kun kerroit tarkemmin teijän koulutuksesta, innostit mua lisää miettimään Tamperetta vaihtoehtona! :D :)

      Poista

Kommentoi postausta! Vastaan kaikkiin kommentteihin, myös vanhoihin postauksiin tulleisiin. Kiitos viestistäsi! :)